Blogi Velmu Rölli Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

"Se on harjoituskappale"

24.6.2015
Santtu on hidas. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Se on hitaampi jo luonnostaankin, eikä sille ole ominaista juosta "täysiä". Hyvin harvoin olen nähnyt Hörökorvan kirmaavan oikeasti niin kovaa kuin jaloista lähtee. Santulle olisi siis melko epäluontaista liikkua sillä tavoin harrastuksissakaan ja tästä huolimatta olen melko tarmokkaasti syyttämässä aina itseäni siitä, että minulla on hidas koira.

Toki on paljon asioita, joissa voimme vielä hioa Santun nopeutta, mutta yleinen suoritusvauhti tuskin tulee kasvamaan. Luettuani Salme Mujusen ajatuksia koiran nopeudesta ja siitä, kuinka se on melko pitkälle luonnekysymys, syyllistän itseäni hetken verran jälleen vähemmän. Santtu kuitenkin juoksee radalla, eikä esimerkiksi ravaa. Olen huolehtinut, etteivät mitkään terveydelliset seikat ole syypäänä hitauteen: koira on kuvattu, käy säännöllisesti fyssarilla hoidettavana ja huolehdin sen alkulämmittelyistä ja jäähdyttelyistä parhaalla osaamallani tavalla. Vaikka Santtu ei liiku nopeasti, sillä tuntuu olevan kuitenkin kivaa - senkin eteen on aikoinaan tehty töitä tuskanhiki valuen. Uskokaa minua, kun sanon, että snautserieläimestä loistaa kauas, kun se ei pidä jostakin. ;) Välillä on draivia enemmän ja välillä vähän vähemmän.

© Sirpa Saari CC BY-NC 3.0

Miten tämä kaikki sitten liittyy otsikkoon? Minulle kerran sanottiin, että koska Santtu on hidas, voin ajatella sen olevan harjoituskappale oikeaa harrastuskoiraa varten. Minulle itselleni tämä on melko käsittämätön ajatusmalli, sillä harrastamisen pitäisi olla molemmista osapuolista kivaa, eikä koiran esineellistäminen pelkän harrastusvälineen rooliin tunnu oikealta. Omalla kohdallani koira hankitaan ensisijaisesti ystäväksi ja tallustelemaan arkeen mukaan vuosiksi, ei harrastusvälineeksi. Harrastukset tulevat hyvin kaukana kaiken muun jälkeen.

Ei kaikista koirista tai ohjaajista tarvitse olla huipuiksi, jotta voisi harrastaa. Tekeekö se muka koirasta vähemmän kelvon, jos se on hitaampi tai ei välttämättä sovellu ollenkaan johonkin lajiin?  Eikö "huonoa" koiraa saisi aktivoida, koska siitä ei ole "mihinkään"? Ihmisen omat halut menevät usein koiran edelle ja myönnän syyllistyneeni joskus siihen itsekin. Koira ei osaa ajatella, että sen pitäisi olla nopeampi, reaktiivisempi, jotakin enemmän. Koira ei ole paketista se osapuoli, joka haluaa kilpailla. Omia halujaan ei saisi asettaa koiran edelle. Olen itsekin alkuaikoina joutunut miettimään, voimmeko harrastaa agilityä, kun Santtu joutui käymään hyvin tiheästi fysioterapeutilla sen vuoksi. Hoitoväli kuitenkin pidentyi lihaksiston kehityttyä, joten koin meidän voivan jatkaa. 

Hyppykuva © Sirpa Saari CC BY-NC 3.0, keinukuva ©henluo kuvat

Ehkä minusta huomaakin, että ensisijaisesti olen rodun harrastaja, enkä lajin, koska en esimerkiksi aio vaihtaa rotua harrastusten vuoksi. Jollakin tavalla jopa nautin esimerkiksi tokossa siitä, kun saa rypeä suonsilmäkkeessä (ei, tavallinen oja ei riitä meille) ja nousta sieltä kompuroiden matkalla vielä useaan otteeseen. En halua ensisijaisesti harrastaa jotakin lajia, vaan haluan ensisijaisesti harrastaa Santun kanssa ja toivon silläkin olevan kivaa matkan varrella. Silloinkin, kun minulla oli Otto harrastuskaverinani agilityssä ja sen vauhti olisi varmasti riittänyt valioitumiseen asti, halusin harrastaa myös Santun kanssa, vaikka sillä ei ole agilityn saralla samanlaisia etenemisedellytyksiä.  Koen, että harrastusten ideana on pitää hauskaa koiransa kanssa, eikä mennä nuttura liian tiukalla. 

15 kommenttia:

  1. Aina kun kirjoitat Santun vauhdista, tekstisi kuulostaa aivan mun kirjoittamalta :D Villakoiria on paljon agilityssä huipulla ja SM-kisoissakin pärjäsi loistavasti, joten rodussa ei ole vika hitauteen. Mimmi nyt vaan on ollut aina luonteeltaan rauhallinen. Kuitenkin siitä löytyy myös vauhtia kun saa juosta vapaana nurmikolla ja välillä sisälläkin kun on iloinen. Kuitenkin Mimmi nauttii agilitystä ja yhdessä tekemisestä, mutta jostakin syystä agilityssä on silti vähemmän vauhtia. Suorilla radoilla Mimmi kyllä irtoaa, mutta ei samalla tavalla mitä vapaana juostessa. Onhan Mimmi lenkeilläkin rauhallinen ja mieluummin haistelee kuin juoksee, joten onkin ilo seurata kun siitä löytyykin nopeampi vaihde. Mutta kerta mitään vaivoja ei ole koen, että voimme harrastaa, sillä emme edes kuulu mihinkään viralliseen seuraan, missä tavoitteet olisivat enempi kilpailuissa. Tarvitseehan Mimmikin siitä huolimatta aktiviteettia, vaikkei pistä pahaksi, vaikka saisikin maata päivän sohvalla :D

    Todella hyvin kirjoitit tuosta, että Santtua on kutsuttu ''harjoituskappaleeksi''. Itsellekin on sanottu samaa Mimmistä ja myönnän välillä ajattelevanikin niin. En ehkä olisi nopeamman koiran kanssa oppinut yhtä lyhyessä ajassa näin hyvin eri ohjauskuvioita. Haaveilen toisesta koirastakin, jotta voisin edetä agilityssä virallisiin kisoihin. Tottakai me Mimmin kanssa harrastetaan omaksi iloksi ja silloin tällöin käydään kokeilemassa onneamme möllikilpailuissa. Virallisiin en edes viitsi mennä kun ei kuitenkaan koskaan päästä alle ihanneajan.

    Huh, tulipas tästä romaani, mutta tuntuu, että kerrankin pystyn samaistumaan suhun kun aina tuntuu, ettei muilla ole vauhti ongelmana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin en itse edes koe tällä hetkellä Santun hitautta ongelmaksi. :D Hyvin aaltoillen menevät fiilikset tämän suhteen - välillä tavoitehirmu nostaa päätään ja sitten tuskaillaan nopeuden kanssa, kun olisin miltei valmis myymään sieluni saadakseni koiraan vauhtia lisää. Olen myös huomannut, että vauhdin kanssa tuskailut eivät ole hyväksi minun harrastamiselleni, sillä se syö harrastuksesta kaiken ilon ja onnistumisien sijaan huomaan ainoastaan sen, ettei vauhtia ole. Ja heh, kisoissa kyllä näkee paljon muitakin hitaita, sinne joukkoon vaan!

      Poista
  2. Tsemppiä iloiseen yhdessä tekemiseen!

    Oman koiran tekemisestä kyllä saa ja pitää iloita. Tehän olette tiimi - yhdessä olette vahvoja. Eikö silloin olla jokseenkin syvimmällä koiraharrastamisen ytimessä? :-)

    t. Salme Mujunen

    VastaaPoista
  3. Vai harjoituskappale! Santtu on täydellinen snautseri: se tekee vain asioita, jotka sitä itseään huvittavat. Joskus sitä saattaa huvittaa olla ihmiselleen mieliksi, etenkin jos ihminen on allapäin. Snautserit koosta riippumatta ovat taitavia ihmisten tunteiden lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä minunkin mielestäni Santtu edustaa varsin tyypillistä snautseria - se ei ole valmis minun vuokseni hyppäämään kaivoon kyselemättä ja sillä on omakin pää, jota se käyttää ahkerasti, välillä saaden kaksijalkaiset repimään hiuksiaan. Eikä koira tasan tee mitään, mitä se ei halua tehdä tai koe kannattavaksi. ;)

      Poista
  4. En tiedä missä asia yhteydessä tämä harjoituskappale-kommentti on sanottu tai millä äänensävyllä, mutta itse en näe sitä kovin pahana asiana. Vanhempi koirani (viettää eläkepäiviä vanhempieni koirana) on minulla aika ajoin harjoituskappale, se on rauhallinen eikä ota ohjaajan virheitä itseensä. Nyt kun käsissäni on nuori, innokas, adhd koira, joka reagoi virheisiin nopeammin kuin ymmärrän niitä tekeväni niin on mukava kun pystyn "harjoituskappaleellani" testaamaan ensin miten saan asiat opetettua nuorimmaiselle vähiten dramaattisesti :D Tämä ei tietenkään tarkoita, että vanhempi koira olisi huonompi tai ettei sillä olisi mitään virkaa. Tällä hetkellä vanhemman koiran kroppa on vanhan koiran kroppa, joten nyt vain hassutellaan :)

    Tsemppiä treeneihin, vauhdista viis kuhan itse tykkää kuten ite sanoit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu hieman, miten mieltää harjoituskappaleen roolin. Omalla kohdallani tiedän, että mikäli itse ajattelisin jotakin elävää olentoa kyseisellä sanalla, se esineellistäisi minusta joka tapauksessa jonkin verran.

      Poista
  5. Minä törmäsin "harjoituskappale"-termiin trimmipuolella, kun eräs asiakas kertoi kuinka hänelle hänen ensimmäinen villiksensä on harjoittelua varten mm. trimmien suhteen ja seuraavan kanssa taas ollaan jo vähän asiallisemmin turkin hoidon ja näyttelytrimmien suhteen. Kukin toki tavallaan :D

    Tavallaan jopa ymmärrän tuon ajatusmaailman. Voisin kuvitella, että esim. agility-, toko- jne. puolella voi olla turvallisempaa ottaa ensimmäiseksi harrastuskoiraksi joku "helppo" rotu, jonka kanssa voi vähän höntsäillä ja treenailla kouluttamista jne., ja vasta sitten siirtyä johonkin vaativampaan rotuun, jonka on kuitenkin todettu pärjäävän lajissa hyvin vaikka nopeutensa tai oppivaisuutensa puolesta.

    Sitä jäin kyllä miettimään, että voiko olla, että käppänät on noin yleensä jotenkin hitaampi rotu? Meilläkään ei Tenho pärjäisi juoksukisoissa Vienoa vastaan, mikä on aika mielenkiintoista kun ottaa huomioon mäyräkoiran lyhyet kintut....

    Sinulla on ihanan terve näkemys ja asenne koirien kanssa harrastamisen suhteen! Keep going!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan se on juuri joidenkin koirarotujen kohdalla niin, ettei välttämättä ensikoiraksi voi ottaa vielä unelmiensa rotuista koiraa, joten tarvitsee "harjoituskappaleen". Mielestäni kuitenkin siinäkin tapauksessa sillä on eroa, ajatteleeko kyseisen koiran olevan vain porras vai ajatteleeko sitä omana yksilönään. Uskoisin, että se vaikuttaa tunteisiinkin koiraa kohtaan, mikäli sen mieltää koko ajan vain harjoituskappaleeksi.

      Mitä itse olen nähnyt käppäniä ja selaillut tuloksia, vaikuttaa vauhti olevan hyvin yksilöllistä. Toiset ovat hitaita ja toiset ovat nopeita - poikkeukset sitten vielä vähän nopeampia. Meiltäkin tosiaan löytyy molemmat variaatiot.


      Toiveissa olisi säilyttääkin tämänkaltainen näkemys, vaikka talosta löytyy "ihkaoikea" harrastuskoira tätä nykyä. :P Vaan sekin, että miten harrastuskoiran kukin määrittelee.

      Poista
  6. "Ehkä minusta huomaakin, että ensisijaisesti olen rodun harrastaja, enkä lajin, koska en esimerkiksi aio vaihtaa rotua harrastusten vuoksi. Jollakin tavalla jopa nautin esimerkiksi tokossa siitä, kun saa rypeä suonsilmäkkeessä (ei, tavallinen oja ei riitä meille) ja nousta sieltä kompuroiden matkalla vielä useaan otteeseen."
    Samat sanat olis voinut tulla minun näppäimistöltä. Tätä olen monesti paimenilla harrastaville kavereilleni koittanut selittää. He ovat ottaneet esimerkiksi bc:n nimenomaan sen harrastusmahdollisuuksien ja potentiaalin vuoksi; siksi että bordercollieilla voitetaan. Mm.. Mulla on snautseri siksi, että pidän siitä millainen se on arjessa. En osaisi kuvitella elämänkumppanikseni perus-bortsua. Harrastuskentillä vieretty aika on hyvin pieni osa koko elämästä.
    Mullekin joskus sanottiin Amorin kanssa treenatessa, että Amor on harjoituskappale. No aika helkatinmoinen harjoituskappale se vain olikin - oletettavasti minulla olisi ensin pitänyt olla joku vähän "helpompi" lapanen ennen sitä. Mutta itsepäinen ja monen silmissä vaikea snautseri on minun rotuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Minullekin tyrkytettiin ties mitä rotuja, kun pohdin toista koiraa, koska niillä olisi edellytyksiä edetä agilityssä. Jotenkin vaan en osaa istuttaa ajatusmaailmaani mitään muuta kuin snautserin, vaikka varmasti olemassa olisi muitakin rotuja, jotka sopisivat minun käteeni. Snautsereissa vaan on sitä jotakin!

      Poista
  7. Pakko vielä tähän lisätä, että jotenkin villakoira tuntuu jatkossakin mikäli toisen koiran otan ''mun rodulle''. Kai se niin on, että kerran villakoira niin aina villakoira :D Vaikka bortsut tai koikkerit sopisi varmasti vauhdin puolesta jopa paremmin agilityyn.

    VastaaPoista
  8. Onhan jokainen harrastuskoira omalla tavallaan harjoituskappale, jos asiaa niin alkaa ajatella. Jokaisen koiran kanssa on hyötyä siitä, että on tehnyt tietyt virheet ja saavuttanut tietyt onnistumisen elämykset jonkin edellisen koiransa kanssa. Harva meistä kun tulee koskaan kuitenkaan valmiiksi...

    Mutta joo, omaakin snautseria on kutsuttu muiden toimesta harjoituskappaleeksi, jolla minun on hyvä harjoitella sitä päivää varten kun minulla on oikeasti hyvä koira. Ja olen ollut ja olen asiasta tyystin eri mieltä. Minullekin kun tärkeintä koiran kanssa harrastamisessa on se, että saan harrastaa nimenomaan Sen Oman Koirani kanssa. Se yhteinen tekeminen ja yhteinen matka on se juttu. En minä halua mitään "parempaa koiraa", haluan tehdä hommia ja jakaa arkeni ja elämäni just tämän otuksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kyllähän jokainen koira opettaa jotakin uutta omistajalleen. :) Santun jälkeen tekemisintoinen Rölli on varsinainen shokki ja sen kanssa tekemiseen totutellaan varmasti pitkään... Ja ehkä tuo ajatusmaailma yhdistää snautserin kanssa harrastavia, mene ja tiedä.

      Poista