Blogi Velmu Rölli Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Odotetusta totta

1.12.2017

Kahden vuoden pohdinnan verran vei aikaa tilata tämä taulu, vaikka olin tiennyt Santun poismenosta lähtien, että tästä kuvasta haluaisin teetättää taulun olohuoneemme seinää koristamaan. Materiaalivaihtoehtoja oli ihan hirveä kasa ja oli vaikeaa pohtia niiden välillä, minkä tilaisin. Ajattelin, että panostaisin tähän kunnolla tilaamalla alumiinin+lasin yhdistelmän, mutta siitä olisi luultavasti tullut liian painava kyseiselle seinälle, joten päädyin tilaamaan sen vuoksi pelkän alumiiniversion. Kaunis se on silti! Olkoon tämä aikainen valmistujaislahja minulle itselleni.



Röllin terveyttä tutkimassa ja luuseriaksaa

20.11.2017

Röllikin pääsi viime torstaina käymään silmätarkastuksessa ja sai sieltä puhtaat paperit silmien osalta. Käytöksen osalta ei niinkään... Rölliä ei kiinnostanut yhtään, vaikka vieraita ihmisiä seisoi sen vieressä, mutta välittömästi, kun joku koski siihen, se alkoi murisemaan. Ja murinahan ei lakannut ennen kuin kosketus lakkasi. Kaikkein selkeimmin tuo oli havaittavissa eläinlääkärin huoneessa: aina, kun eläinlääkäri vaihtoi välineitään, koira hiljeni, mutta kun hän tuli tutkimaan koiraa, niin murina alkoi. Tämä toistui tasan niin monta kertaa kuin Rölliin koskettiinkin. Itse murinahan tässä ei ole ongelma, vaan se on seurausta syystä sen takana. Sille takana olevalle syylle pitäisi saada tehtyä jotakin. Onko se epävarmuutta, kun Rölli kuitenkin ensin koitti aina pakittaa jonnekin pakoon tilannetta? Silloin varmaankin lääkkeenä ongelmaan olisi asteittainen eteneminen kosketukseen hyvien kokemusten kautta, eikä niin, että vieraista ihmisistä seuraa aina jotakin ikävää pakolla toteutettuna. Rölli on kyllä myös kauhean herkkä minun suhteeni ja reagoi omiin tunnetiloihini herkästi, joten sekin voi vaikuttaa tilanteeseen. Tässä tilanteessa kyllä riittää pohdittavaa, koska koiran itsensä ja minun takiani tilannehan täytyy saada jollain ratkottua.


Pikku-ukot sen sijaan pääsivät eilen aksailemaan ja kisailemaan leikkimielisesti, kun Länsi-Uudenmaan Kääpiösnautserit ry järjesti agilitypäivän. Röllihän joutui taas surumielisenä jäämään kotiin, kun hän ei minun autooni sovi. Velmun ilmoitin supermölliradalle ja Oton tuplamölliradalle, joka oli lyhyempi mölliradoista (13 estettä). Ottohan tosiaan ei ole vuosiin enää aksaa tehnyt, mutta pappakoira kyllä tykkäsi taas kovin! Radoista laskettiin vain ajat. Velmu olisi ollut oman ratansa nopein, mutta koska koulutuksellisen näkökulman vinkkelistä jätimme maassa olevat kontaktiesteen osat tekemättä, Velmua ei palkittu. Tuosta ipanasta tulee kyllä nopea! Ottis sen sijaan rallitteli toiseksi ja lupasi happamalle pikkuveljelleen palkintopussukastaan possulelun.

Velmun terveystarkastukset

31.10.2017

Eilen illalla otimme Vemmelsäären kanssa suunnaksi joukkotarkastukset ja eihän sieltä ihan hirveästi mitään raportoitavaa löydy - silmät, polvet ja sydän saivat kaikki puhtaat paperit! Pienestä kääpiöstä oli kyllä hirvittävän jännittävää kävellä moiseen omituiseen halliin ja voi pientä, kun halli oli täynnä muita kääpiöitäkin vielä kaiken lisäksi. En ole tiennyt yhdenkään koiran kykenevän niin moniin erilaisiin ääntelytapoihin... Velmu kuulosti milloin pikkulinnulta ja milloin kissalta ja milloin joltakin epämääräiseltä örkiltä. Kunnialla kuitenkin selvittiin ja onneksi Velmu ei ollut ainoa äänessä ollut yksilö.

Tasavuosien kuukausi

29.10.2017

Lokakuu on vuoden hankalin kuukausi. Tämän vuoden lokakuussa tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta Santun poismenosta (aivan hirveän kamala viikonloppu alkaen siitä hetkestä, kun kotiuduin lauantaina iltavuorosta) ja tänään Santtu olisi täyttänyt kuusi vuotta. Kaksivuotispäivänä minun piti koota jonkinlainen postaus, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Sen sijaan tyydyin julkaisemaan Kääpiösnautseri-ryhmässä lyhyen postauksen: "Tässä kahden vuoden aikana olen käynyt monissa paikoissa, joissa kävin vain Santun kanssa. Jokaikiseen paikkaan uudelleen meneminen on ollut ihan yhtä vaikeaa. En tiedä, onko ikävä vielä helpottanut - ehkä minusta on vain tullut parempi kätkemään Santtu ajatuksieni ulkopuolelle. Edelleen ajatus Santusta saa minut hajoamaan palasiksi." 

Valonpilkahduksia muuten niin synkkään lokakuuhun ovat tuoneet tietenkin nykyiset partanassut,  ihanat aurinkoiset päivät, Velmun kaksivuotissynttärit ja ihana ensilumi, joka kuitenkin vaihtui loskaan yhden ihanan talvisen päivän jälkeen. Kaksivuotias Velmu ei oikein vielä ole tehnyt mitään, eikä sen välttämättä kyllä vielä olisi tarvinnutkaan. Agilityähän me aloittelimme Velmun kanssa ja se oli sille kyllä oikein sopiva laji,  kun pikkuharmaa pitää vauhdista ja on varsin nopea kaveri. Aksa kuitenkin kariutui jossain vaiheessa aikaongelmiin ja sen uudelleen laittaminen jonnekin kalenteriin on jäänyt, vaikka syyskuu on taputeltu pakettiin hyvän aikaa sitten. Tähän astihan olen käynyt töiden ohella aikuislukiota, joten viimeisten kirjoitusten aikaan tämä neiti oli aika finaalissa jaksamisen ja ajan riittävyyden suhteen. Vasta ihan viime viikkoina olen alkanut jaksamaan järkeville lenkeillekin joka päivä. Kaikki siis ajallaan.

Hieman aksan jatkamista jarruttelee myös tieto siitä, että minulla on luustokuvaus"jonossa" tällä hetkellä kaksi koiraa, enkä halua Velmunkaan kanssa harrastaa enempää ennen kuin tiedän, mikä sen luuston tilanne on. Totesinpa vaan asiaan perehtyessäni, että kahden koiran kuvien lausuntakierrokseenkin menee melkein yhden koiran kuvausmaksujen verran rahaa, mikä tuntuu varsin järjettömältä. Olen ajatellut kuvauttaa molemmilta selät, lonkat, kyynärät, olkanivelet (pikkukoiralla ainakin näkee jo muista kuvista) ja Rölliltä vielä sen hännän tilanteen - onko sen kuhmurassa kyse häntämutkasta vai onko se seurausta jostain tapaturmasta. Vaikka kuvauttaminen on lykkääntynyt varmaan osin siitä syystä, ettemme enää harrasta aktiivisesti mitään, koen sen silti tärkeäksi. Velmun terveyteen olemme huomenna menossa perehtymään hieman muilta osin, kun siltä tutkitaan silmät, polvet ja sydän. Palaillaan tältä osin siis pian!


Torronsuolla

9.9.2017

Eilen pakkasimme pitkästä aikaa kimpsut ja kampsut kasaan (lue: mulla alkoi vihdoinkin loma) ja heitimme snautserit vielä kyytiin mukaan suunnatessamme meille uuteen tuttavuuteen, Torronsuolle. Olikin kyllä vastassa sellainen paikka, että tulemme sinne varmasti toistekin poikkeamaan! Perjantaiaamuna oli myös niin hiljaista, että saimme kulkea ihan viisistään, mikä ei tietenkään ikinä haittaa. Vaikka taivas oli aavistuksen synkän puoleinen, niin säästyimme sateelta. Rölli kyllä yritti päästä uiskentelemaan kaikissa ihanissa liejukohdissa. :D Reissun ainoat miinukset meneekin oikeastaan vain kakkostien tietöille, joiden takia köröttelimme hyvän tovin (12km?) viittäkymppiä ja odottelimme valoissa.