Blogi Velmu Rölli Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Ja yhtäkkiä oli talvi

25.12.2016

Heippa kaikille pitkästä aikaa! Syksy on vaihtunut talveksi aikapäivää sitten ja blogi on vain jäänyt kirjoituksia vaille. On ollut varsin toimintarikas syksy muun elämän suhteen. Työ+koulu+koirat-yhdistelmä vie aika tehokkaasti kaiken ajan ja puolison kanssa vietetty aikakin on useimmiten ollut sitä, että pari kertaa viikossa olemme ehtineet katsomaan Salkkarit yhdessä. Koska hommaa ei ole ollut juuri muuten tarpeeksi, menimme vielä muuttamaan viime viikonloppuna. :D Oma joulufiilis on jäänyt tänä vuonna vähän kadoksiin, kun ei vain ole ollut aikaa mihinkään. Eiköhän tämä kuitenkin tästä ajan myötä helpota! 

Marraskuun alussa kävimme koko pikkupoppoon kanssa sappihappotesteissä ja Velmu kävi lisäksi jalostustarkastuksessa. Velmun molemmat sappihappiarvot olivat selkeästi viitearvoissa eli sen maksan tilanteesta ei tarvitse kantaa huolta. Otonkin tulokset olivat tilanteeseen nähden hyvät: ennen ruokailua arvo oli viitearvoissa, ruokailun jälkeinen arvo yli viitearvojen. Erikoisruokavalionsa kanssa se siis elänee ihan hyvää elämää, kun sen ei pitäisi rasittaa maksaa niin paljoa ja aiempi tilanne oli se, että molemmat arvot olivat huomattavan koholla. Topilla valitettavasti lienee lisätutkimuksien paikka, koska sillä oli molemmat arvot yli viiterajojen.

Velmun jalostustarkastustulos näytti seuraavalta:

Koko lähes ihanne, 1p. 
korkeus: 35,5cm
pituus: 36cm
rinnansyvyys: 16cm
pään pituus: 16,5cm

Luusto erinomainen, 0p.

Pää virheetön, 0p.

Purenta virheetön, 0p.

Etuosa 1 tai 2 pientä virhettä, 1p
hieman pysty lapa
hieman lyhyt rintakehä

Takaosa isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
pysty lantio
pysty hännänkiinnitys
häntä kääntyy saparoksi

Karvanlaatu virheetön, 0p.
Erinomainen karvapeite (lisähuomautuksena)

Väritys isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
puutteellinen maski

Liikkeet isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
kääntää hieman polvia ulos
sivuaskel lyhyt
takaraajat jäävät rungon alle

Tyyppi hyvä, 1p.

Luonne, terveys, kivekset


0p, kivekset normaalit


Retkeilyä, testejä ja arvosteluita

7.12.2016
On tapahtunut tavallaan paljon sitten viime päivityksen, mutta tavallaan ei sitten juuri mitään sen ihmeellisempää. Olihan tässä kahden syksyn välissä lyhyt talvikin, josta nautin suunnattomasti. Ihanan valoisaa iltaisinkin ulkoilla (työpäivän ja kouluillan jälkeen se päivän ainoa lenkkihetki on klo 21 jälkeen), sisälle ei tullut santaa eikä oikeastaan mitään muutakaan sotkua koirista. Röllistä oli hauskaa rallattaa lumessa ja niin minustakin. Velmu etsi aina lenkeillä jotakin lumen alta, mikä toi mieleeni elävästi erään valkean Jäävuoren. Yksi pomppu kerrallaan eteenpäin hangessa, minkä jälkeen pää aina tungettiin hankeen. 

Mutta aloittaakseni ihan ensimmäisestä asiasta, josta haluan jakaa kuvia, on minun palattava ajassa yli kuukausi taaksepäin. Silloin allekirjoittaneella oli lomaviikko sekä töistä, että koulusta. Kirjoitukset ja niiden miltei heti perään ollut koeviikko takana. Luksusta! Auton nokka osoitti kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa, jonne olimme sopineet treffit Julian kanssa. Taisi olla ensimmäisiä aamupakkasiakin silloin, koska mies huolehti talvirenkaat alle ennen lähtöä. 




20.10.2016 Pieni Velmukka vietti jo yksivuotissynttäreitään!  





Marraskuun alussa kävimme koko pikkupoppoon kanssa sappihappotesteissä ja Velmu kävi lisäksi jalostustarkastuksessa. Velmun molemmat sappihappiarvot olivat selkeästi viitearvoissa eli sen maksan tilanteesta ei tarvitse kantaa huolta. Otonkin tulokset olivat tilanteeseen nähden hyvät: ennen ruokailua arvo oli viitearvoissa, ruokailun jälkeinen arvo yli viitearvojen. Erikoisruokavalionsa kanssa se siis elänee ihan hyvää elämää, kun sen ei pitäisi rasittaa maksaa niin paljoa ja aiempi tilanne oli se, että molemmat arvot olivat huomattavan koholla. Topilla valitettavasti lienee lisätutkimuksien paikka, koska sillä oli molemmat arvot yli viiterajojen...

Velmun jalostustarkastustulos näytti seuraavalta:

Koko lähes ihanne, 1p. 
korkeus: 35,5cm
pituus: 36cm
rinnansyvyys: 16cm
pään pituus: 16,5cm

Luusto erinomainen, 0p.

Pää virheetön, 0p.

Purenta virheetön, 0p.

Etuosa 1 tai 2 pientä virhettä, 1p
hieman pysty lapa
hieman lyhyt rintakehä

Takaosa isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
pysty lantio
pysty hännänkiinnitys
häntä kääntyy saparoksi

Karvanlaatu virheetön, 0p.
Erinomainen karvapeite (lisähuomautuksena)

Väritys isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
puutteellinen maski

Liikkeet isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
kääntää hieman polvia ulos
sivuaskel lyhyt
takaraajat jäävät rungon alle

Tyyppi hyvä, 1p.

Luonne, terveys, kivekset
0p, kivekset normaalit

Yhteensä 18p. - soveltuu jalostukseen
Huomioitavaa jalostuskäytössä: erinomainen karvapeite, maskittomuus, takaliike