Blogi Velmu Rölli Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Syksyä

6.9.2016

Hyvää syyskuun alkua täältä meidän poppooltamme! Olemme nyt olleet kaupungissa jo viime viikosta lähtien, sillä toissaviikonloppuna äitini koirat sairastelivat, eikä mahatautinen Rölli kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Sen jälkeen tulinkin itse kipeäksi, joten en muutoinkaan olisi koiria enää hirveästi hoidellut. Viikon verran tässä on sairastettu ja hiljalleen olen käynyt Velmun kanssa köpöttelemässä edes puolisen tuntia kerrallaan. Rölli on edelleen saanut jäädä minun osaltani hoitamatta, vaikka sain kipsinkin tänään pois. Kuukauteen en vielä oikeastaan saa nostella yhtään mitään vasemmalla kädellä, joten tuollaisen 40-kiloisen villikon mahdolliset hepulit esimerkiksi lintujen perään eivät liene myöskään sormelle suositeltua aktiviteettia. Tästä syystä kuviin niin instagramissa kuin kamerankin edessä eksyy lähinnä Velmu. Rölli taisi jättää minuun kyllä pysyvän jäljen - sormi oli päässyt liikkumaan huonompaan asentoon (samaan kuin juuri murruttuaan) kipsin sisällä ja nyt se saakin jäädä vinoksi, mikäli se vain kuntoutuu käyttökelpoiseksi. Kauhea vaiva sen tähden, että minulle kuitenkin jää vino ja ruma sormi.

Edellinen riittää sormesta. Jokunen ilta takaperin koimme pieniä kauhunhetkiä metsälenkillä, kun yhtäkkiä takaamme tuli jotakin ärisevää hirmuisella vauhdilla. Aivoilta vei hetken tajuta, ettei kyseessä ole mikään metsänasukas (kävin mielessä läpi kaiken mahdollisen supikoirasta lähtien), vaan koira. Melkein Röllin kokoinen koira, hieman sirompi vain. Juoksemassa täysiä hampaat irvessä raivoten meitä kohden. Röllin kimppuunhan moinen ärripurri sitten eksyi ja meidän jaloissamme oli pian kaksi isoa toisilleen raivoavaa koiraa painimassa. Minä keskityin siinä vaiheessa lähinnä rääkymään mukaan mennyttä Velmua pois. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin ihan hyvin - toisen koiran omistaja huusi koiraansa ja se lähti matkoihinsa. Minä olen oikein ylpeä Röllistä ja sen käytöksestä - se lopetti rähisemisen välittömästi toisen lopettaessa ja vaikka se oli vapaana, se jatkoi lenkkiään eteenpäin kuin unohtaen juuri tapahtuneen. Pari kertaa se pysähtyi katselemaan taakseen, kun kyseinen koirakko tuli meidän perässämme, mutta sillä ei ollut mitään aikeita lähteä sinne hihhuloimaan. Vammoiltakin vältyttiin, mutta kauheaa ajatellakin, mitä olisi voinut käydä, jos Velmu olisi joutunut moisen hampaisiin!