Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Haasteita

23.7.2015
Ei kuitenkaan tällä kerralla koirien kanssa (vaikka välillä tulee niidenkin kanssa hakattua päätä seinään), vaan blogin puolella olimme saaneet haasteita kaksin kappalein, joista toinen ehti roikkumaan luonnoksissa jo luvattoman pitkään. Toisaalta juuri tähän roikkuneeseen haasteeseen alunperin kirjoitettuja vastauksia oli hauska lukea nyt ja jätinkin yhden niistä teille näkyviin "korjausten" kera. Vastailen molempiin haasteisiin nyt samalla kerralla, niin sujuu kivuttomammin ja teidänkin on ehkä mukavampi lukea blogia, kun ei tule haastepostausta haastepostauksen perään.


Tämän ensimmäisen haasteen sain Koiravillityksellä eteenpäin-blogista maaliskuussa 2014, kiitos!

1. Minkä rotuisen koiran haluaisit tulevaisuudessa?
Alunperin vastattu: Partasuu se tulee varmasti olemaan, mutta koosta en ole ihan varma. Syksyn mittaan keskikokoiset ovat nostaneet päätään, kun mietin joskus tulevaa toista koiraani. Aluksi tämä haave lähti siitä, että tokon treeniryhmässämme oli aivan ihastuttava riiseni, mutta koska palveluskoiralle minulla ei ole käyttöä ja tuskin osaamistakaan, voisi olla keskikokoinen vaihtoehto. Syksyn ja talven mittaan olen myös keskikokoisia nähnyt eri tapahtumissa ja ne vaikuttavat varsin mukavilta. Kääpiösnautserikin on tietenkin vaihtoehto, mutta se on niin ilmeinen, että ehkei sitä ole erikseen tarvetta mainita.

Nyt: Riisenihän sieltä kuitenkin tuli ja kasvattajan kanssa vaihdetut sanat saivat minulle varmuuden siitä, ettei riiseninkään omistaminen mitään ydinfysiikkaa ole (sitä paitsi fysiikkahan on mielenkiintoista;)), eikä sen kanssa tarvitse viettää aikaansa harrastuskentillä 24/7 omistaen koko elämänsä koiralle, vaan minun tarjoamani aktiivisuusmäärä riittää sille ihan hyvin. Seuraava koira tulee luultavasti olemaan kääpiösnautseri jälleen tai mistä sitä tietää, mihin suuntaan elämä kuljettaa. Seuraavan koiran ottaminen siintää kuitenkin niin kaukana tulevaisuudessa, että on vaikea edes haaveilla.

Maailmaasi tupsahdin yhtäkkiä ja sieltä paikan itselleni valloitin

2. Mitä mieltä olet recue-koirista ja niiden tuomisesta Suomeen?
Periaatteessa olen näitä vastaan. Suomessakin olisi kodittomia koiria vailla koteja, eikä rescue-koirien tuonti oikeasti muuta niiden tuontimaan tilannetta miksikään. Se on vain se yksi koira, joka "pelastuu". Monesti näillä rescue-koiria tuovilla sivustoilla näkee kuvia sellaisistakin vammautuneista koirista, jotka olisi reilumpaa päästää pois. 

3. Entä puhdasrotuisten koirien tuonnista?
En mitään mieltä

4. Onko koirallesi/koirillesi ajateltu pentuja?
Ei, vaikka ajatus Santun pennusta kovasti kutkuttaisikin mieltä. Hörökorviensa tähden taitaa jäädä kuitenkin käyttämättä, vaikka muuten koirassa olisi hyviä ominaisuuksia, joista voisin mainita tutkitun terveyden, hyvän karvanlaadun ja tasapainoisen luonteen. Näyttelytulokset vaan ovat se juttu kääpiösnautsereilla, mikä on kurjaa näin "harrastuskoiraa" haluavana. Toki katson asiaa varmasti melko ruusunpunaisten lasien läpi, kun kyseessä on oma koirani. :P

 
Meillä ei harrasteta turhia hörhelöitä ja olen iloinen siitä

5. Kuinka monta koiraa on maximi juuri sinulle?
Tämä lukuhan kasvaa koko ajan. ;) Aiemmin aloittaessani tähän haasteeseen vastaamista olin kirjoittanut, että yhteen panostaminen on minun juttuni ja yhdessä onkin kiistattomat etunsa. En kuitenkaan haluaisi pitää enää koskaan koiraa yksin, kun olen nähnyt niiden olevan yhdessä, ja toisaalta myös kahdessa aktiivisessa on etunsa. Tällä hetkellä koiraluku tuntuu täydeltä tähän elämäntilanteeseen - yksi varhaiseläkeläinen, yksi harrastava ja yksi kasvava. Neljänteen tuskin olisi ajankäytöllisesti enää edellytyksiä. Maksimimäärä on niin riippuvainen siitä, mitä koirien kanssa tehdään, että täsmällistä lukua on vaikea sanoa - jo kolme aktiivisessa "käytössä" olevaa olisi liikaa. 

6. Yksi rotu jokaisesta roturyhmästä, jota et missään tapauksessa ottaisi?
Tämähän menee hankalaksi, jos saa vain yhden valita. Useammasta rotutyhmästä voisin karsia useamman pois, koska en voisi ottaa jalattomia, kuonottomia, nahkaansa hukkuvia tai muuten epämuodostuneita koiria. En myöskään voisi ottaa koiraa, jolle minulla ei ole "käyttöä" eli esimerkiksi en ottaisi metsästyskoiraa. 

7. Suosikkivärityksesi koirilla noin ylipäänsä? (Ei siis rotukohtaisesti)
Enpä ole pahemmin ajatellut koirien värejä. Aika rotukohtaiseksi kyllä menee, jos sanon, että tällä hetkellä silmää miellyttää eniten ehkä "pippuri ja suola"-väritys.


8. Oletko koskaan katunut rotuvalintaasi tai koiran ottamista? (Yksilönä)
En ole varsinaisesti katunut, mutta kyllähän sitä tuli Santun kanssa vuoden tienoilla mietittyä, että mihin sitä on nokkansa pistänyt.  Röllin kanssa ei vielä moisia fiiliksiä ole tullut, mutta onhan se toki vasta piakkoin puolivuotias, vaikka koenkin myös, että osaan suhtautua nykyisin hieman eri tavalla asioihin kuin Santun tullessa. 

9. Mitä mieltä olet koirapuistoista?
En mitään erityistä mieltä. Itse en näe niiden taustalla olevaa ideaa. Tutulla porukalla ehkä saattaa toimia, mutta toisilleen vieraiden koirien sulkeminen pieneen ja rajattuun tilaan on mielestäni turhien riskien ottamista. Poikien kanssa kävin joskus kerran ja nekään eivät ymmärtäneet ideaa, vaan olivat koko ajan portilla päivystämässä, koska lähdetään lenkille. 

10. Entä barffaamisesta?
En ole perehtynyt kovin paljoa asiaan, joten vaikea siihen on mielipiteitäkään esittää.

11. Pidätkö haasteista?
Pääsääntöisesti pidän kyllä, riippuen hieman haasteestakin. Mielenkiintoisiin kysymyksiin on aina mukavaa vastata, koska niihin saa tekstiäkin.


Liebster Awards

Tämän haasteen sain Uniikkikoirat-blogista, kiitos!

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

 

1. Minkä rotuista koiraa et ikinä ottaisi? Miksi?
Edellisen haasteen kohtaan kuusi olen vastannut yli vuosi sitten, eivätkä mielipiteeni ole paljoa muuttuneet. Yhtä rotua on vaikea nimetä, mutta kaikki liioiteltuja piirteitä omaavat rodut sulkisin pois eli kuonottomat, lyhytjalkaiset tai pitkäselkäiset. Koen, että koirarodut, jotka eivät lähtökohtaisesti pysty hengittämään normaalisti, ovat eläinrääkkäystä. Myös nahkaansa hukkuvat sun muut menevät samaan kategoriaan. Niistä on jalostettu sairaita. Ihminen on julma. En myöskään ottaisi käyttötarkoitukseeni sopimatonta koiraa tai sellaista, jolle en voi tarjota rodunomaista käyttöä, eli esimerkiksi metsästysrotuista koiraa.

2. Kuinka vanhana sait ensimmäisen koirasi?
Sini tuli meille ollessani ensimmäisellä luokalla eli olin joko 6- tai 7-vuotias. Se ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut täysin minun vastuullani ja oli perheemme yhteinen. Santtu on ensimmäinen oma koirani ja tuolloin olin 17-vuotias.

3. Minkä väristä koiraa et ikinä ottaisi? Miksi?
En sulkisi koiria värin perusteella pois. Lähinnä siinä tapauksessa, jos jokin väri aiheuttaa terveysongelmia. En kuitenkaan ole perehtynyt kaikkien koirarotujen väreihin ja niihin liittyviin ongelmiin, joten jätän tämän vastauksen avoimeksi.


4. Mitkä ovat sinun mielestäsi 5 parasta blogia?
Viiden parhaan valinta on vaikeaa ellei jopa mahdotonta: varmaankin listassani olisi kuitenkin valokuvaajien blogeja ja hevosblogeja, joita olen seurannut jo vuosia. Valokuvausblogeista listalleni pääsisi ehdottomasti tämä, vaikka blogin kuvat toisinaan aiheuttavatkin kuvaus- ja käsittelymasennusta allekirjoittaneessa.

5. Mitä mieltä olet kotiagilitystä?
Riippuu toki ihan siitä, mikä mielletään kotiagilityksi ja miten sitä harrastetaan. Jos harrastaminen tapahtuu turvallisilla ja oikeilla esteillä terveeksi todetulla koiralla, joka lämmitellään ja jäähdytellään asiaan kuuluvalla tavalla, ei tämä ole mielestäni ongelma tietenkään.

Usein kuitenkin kotiagility-terminä taitaa sisältää nuoren koiranomistajan, joka ei vielä tiedä asioista paremmin ja mahdollisesti hypyttää koirallansa korkeutta vaarallisilla esteillä. Tällöin mielestäni olisi jonkun aikuisen velvollisuus puuttua tähän toimintaan, koska se ei ole hyväksi koiralle ja ohjeistaa jonkun seuran kurssille aloittamaan harrastusta. Agility kuitenkin on riskejä täynnä, vaikka kaikesta huolehtisi parhaalla mahdollisella tavalla, joten turhien riskien otto on mielestäni typerää.

Toki on paljon aikuisiakin ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että koira tulee esimerkiksi lämmitellä tai ettei koiraa voi hypyttää korkeiden kiinteiden esteiden yli jne. Usein tällaiset ihmiset eivät haluakaan kuulla, miksi näin ei "voisi" toimia, vaan perustelevat tekemistään sillä, että ei se nyt kerrasta rikki mene, Musti on ollut aina terve, esteet vain näyttävät korkeilta kuvissa ja niin edelleen.

6. Käytkö koirakursseilla/ Oletko koskaan käynyt?
Onhan sitä joillakin kursseilla tullut käytyä, mutt melko harvoilla. Ensimmäisenä koirakurssina varmaankin oli trimmauskurssi, ja samana vuonna (2013) kävimme arkitottiskurssilla ja tokokurssilla. Agilitykin aloitettiin alkeiskurssin kautta samana vuonna. Tänä vuonna tuli pyörähdettyä MEJÄ-kurssilla. Röllin kanssa olisi kiva käydä joillakin pentukursseilla, mutta yleensä ne osuvat huonoon aikaan, kun arki-iltaisin en pääse harrastamaan.

7. Jos saisit nyt koiran, minkä rotuinen se olisi?
Kyllä se jonkin kokoinen snautseri olisi. Joskus harvoin olen erehtynyt pohtimaan muita rotuja, mutta ne melko nopeasti kariutuvat "mutta"-ominaisuuksiensa tähden. Yleensä "mutta"-ominaisuudet liittyvät jotenkin siihen, etteivät ne ole snautsereita.


8. Monta koira-aiheista kirjaa sinulla on kotona?
Kaksi omaa taitaa hyllystä löytyä: Pennun kasvatus (Kaimio) ja Koiran lihashuolto (Saarelainen, Vallius). Lisäksi tällä hetkellä kirjastosta on lainassa Salme Mujusen agilityradat, osa 1. Suurimman osan lukemistani kirjoista olen lainannut, minkä lisäksi luen artikkeleita netistä ja katson seminaareja, jos sellaisia on tarjolla.

9. Mitä koirasi syövät?
Otto syö Hilssin maksasairaden koirien erikoisruokaa, eikä sen ruokavalioon periaatteessa saisi kuulua mitään muuta, mutta myös se saa silloin tällöin lihaa ja luita samaan tapaan kuin kaksi muutakin. Voi olla, että se elää sen vuoksi hieman vähemmän aikaa, mutta ainakin se elää täysipainoisemmin. Rölli syö Eukanuban isojen rotujen penturuokaa, jonka vaihtaminen kyllä on käynyt mielessä koiran ilmavaivojen vuoksi. Santtu on syönyt Carniloven kalaruokaa, jota ei kuitenkaan enää saa, joten sille on ostettu kokeiluun pussi Acanaa (ei vielä avattu). Toinen vaihtoehto on Orijen - katsotaan, kumpi vaikuttaa paremmalta.

10. Kumpi paimenkoira vai noutaja? Miksi juuri se?
Onpa vaikea valita kumpaakaan, koska koen, ettei kumpikaan vaihtoehto minun käsiini sopisi. Ovat kyllä niin eri maailmasta kuin nämä minun nykyiseni. :D

11. Onko jokin laji, jota haluaisit kokeilla?
Verijälkihän oli todella pitkään "se" juttu, jota oli ehdottomasti päästävä kokeilemaan ja nyt sitä olisi ehdottomasti päästävä jatkamaan. Röllin kanssa kiinnostaisi päästä kokeilemaan pk-lajeja sitten joskus, lähinnä jälkipuolen juttuja. Vesipelastuskin voisi olla kokeilemisen arvoista, kun nyt näyttää siltä, ettei koira vettä todellakaan kammoa.

 

Ensimmäinen haaste ei lähde kenelläkään, sillä vastasin sen osalta vain kysymyksiin. Tämän jälkimmäisen heitän kuitenkin seuraaville blogeille: kääpiösnautseri Nera, Resko & Kasko, IQ Unknown, Shady dags, Kakescript, Huiskuhäntämme, Aida the Sheltie, Paimenten poluilla ja Snautserit Milan ja Lili sekä kääpiösnautseri Nomi. Ihan täyttä yhtätoista ei tullut, koska parista blogista en ottanut selville lukijoiden määrää. :P

Kysymykset:
1. Mitkä olivat tärkeimmät kriteerisi hankkiessasi koiraa?
2. Mikä on paras piirre koirassasi/koirissasi?
3. Missä asioissa koet teillä olevan kehittymisen varaa?
4. Mikä on paras koiramainen muistosi?
5. Missä koulutuksellisissa asioissa olet "ehdoton"?
6. Mikä koukuttaa harrastamissanne lajeissa?
7. Mitä suunnitelmia teillä on loppuvuodelle?
8. Mikä on ollut haasteellisin asia opettaa koirallesi?
9. Jos sinulle nyt tulisi pentu, mitä tekisit sen kanssa eri tavalla kuin aiempien koiriesi kanssa?
10. Mikä on hassuin koirasi tekemä asia?
11. Oletko opettanut jotakin koirallesi naksuttelemalla?

11 kommenttia:

  1. Upeita kuvia taas kerran! Varsinkin ensimmäinen ja ensimmäisen haasteen viimeinen. Jotenkin niistä tulee mieleen syksy :)

    Kuvista päätellen melkoinen vesipeto ja vauhtihirmu on Rölli. Saat varmasti mainion harrastuskaverin siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja toiveissa olisikin saada, mutta tietenkin vain aika näyttää, mitä Röllistä kehkeytyy. Paukkujen ei kuitenkaan pitäisi ihan heti loppua kesken. :D

      Poista
  2. Tuli vaan mieleen, että M&M-liikkeiden Carniloven vastaava tuote on Canagan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Canagania meillä onkin joskus syöty, mutta kyseisen merkin kalaruoka ei ole mennyt alas Santulla, ja riistaversio värjäsi parran melko punaiseksi. Oikerastaan tuntuu ruokamerkistä riippumatta, että ainoastaan kalaruuat eivät pahemmin värjäile, joten kalassa mielellään pitäydyttäisiin jatkossakin, jahka jollakin valmistajalla on koiralle maistuva (ja omistajan kriteerit täyttävä) ruoka.

      Poista
  3. Heippa!
    Löysin blogisi lemmikkiblogiportaalin kautta, ja blogisi vaikuttaa kivalta, joten liityin lukijaksi! (:

    VastaaPoista
  4. Oon nyt kolme iltaa pyöritellyt tuota haastetta luonnoksissa, lopulta sain sen ulos :D kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Täytyy heti lenkin jälkeen lukaista. :P

      Poista
    2. Pistän paremmaksi, mulla ollut viikon... :D Mutta nyt on postattu!

      Poista
    3. Enköhän mä vedä pohjat tuolla yli vuoden lojumisella... :--)

      Poista