Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Noin kuukausi treeniä

7.7.2014

Ja tässä ollaan. Kesäkuun alkupuolella starttasivat meidän kapulatreenimme ihan alkeista lähtien. Aluksi naksuttelin siitä, että koira kävi kapulan luona. Seuraava vaihe oli naksuttelu kapulan koskemisesta. Sitten suulla koskemisen kautta kapulan nostamiseen. Sen jälkeen lisäsin kuvioon jo liikkeen alkupuolen - koira sivulla  istumassa, kapulan heitto ja käskysanan liittäminen kapulan luokse menemiseen ja nostamiseen. Hiljalleen kapula alkoi kulkeutumaan minun suuntaani.

Harjoittelimme erikseen muutamaan kertaan sivulla istumista ja liikkeen loppupuolta. Santtu hoksasi hyvin nopeasti, että kapulaa kuuluu pitää suussaan kunnes sanon toisin. Sitten päätin kokeilla oikaisua. Kun koira juoksi kapulan luokse ja otti sen suuhunsa, annoin sille käskyn tulla sivulle. Ja sehän tuli, kapulaa pudottamatta. Teimme parina päivänä yhden toiston tällä tavoin. Parin päivän harjoitusten jälkeen jätin tämän häivytettävän välivaiheen jo pois, eikä Santtu kysellyt asiaa. Tällä hetkellä nouto on yllä olevan videon kaltainen. Hienosäätöä on rutkasti - ohjaajan järkyttävät vartaloavut, kapulan hidas palauttaminen ja liian eteen tuleva perusasento. Palkatta tekemiseenkin on tietenkin vielä matkaa. Silti olen hyvin tyytyväinen. Emme ole tehneet läheskään joka päivä ja silti nouto on edistynyt varsin kivasti. Kyllä me vielä sen avoimen joskus korkkaamme! 

2 kommenttia:

  1. No vau! Teillähän menee tosi upeasti, ja nopeasti olet saanut Santun oppimaan! Mulla on vielä ihan hirveästi töitä saada Romi tuomaan kapula suussa ihan koko matkan, se ei ole ikinä tykännyt pitää kapulaa suussa. Kyllä se sitten kun oikein innostuu niin malttaa tuoda loppuun asti mutta siinä on vielä paljon treenaamista.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Santtukaan tykännyt yhtään kapulan pitämisestä suusta, mutta nyt se on ihan ok. Meinasi yhdessä vaiheessa olla liiankin ok, kun koira alkoi lähtemään kapulan kanssa ihan päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. :D Odotin kyllä tätä suuremmaksi kompastuskiveksi (vaikka vielähän ehditään ottamaan takapakkia tsiljoonaan kertaan) kuin olikaan. Tällä hetkellä päänvaivaa tuottaakin se niin "helppo" luoksetulon pysäytys. :D Koirahan sen oppi tosiaan vahingossa ennen kuin hoksasi edes seuruusta pysähtymistä, mutta valitettavasti ei hoksaa enää. :D

      Poista