Blogi Velmu Rölli Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Kun kolmesta tulee kaksi

28.3.2014
Kolmen käppänän kopla hajosi eilen, kun hyvästelimme Sinin viimeiselle matkalleen. Niin monta yhteistä vuotta ja niin monia yhteisiä muistoja ja hetkiä elettäviksi uudelleen. Muistan edelleenkin niin kirkkaasti sen päivän, kun Sini tuli yllätyksenä ollessani mummolassa ja pelkäsin sitä aluksi hieman.  Muistan myös, kuinka ensimmäistä kertaa ulkoiluttaessani sitä se veti heiveröistä tyttöä juuri siihen suuntaan, mihin se itse halusi. Sini oli matkassa mukana aina ensimmäiseltä luokaltani lähtien läpi koko peruskouluni ja monta vuotta sen jälkeenkin.

Lepää rauhassa siellä, missä ei ole kipuja.
Juliuksen Sini-Säde 26.12.1999 - 27.3.2014


 

Keväästä talveen ja talvesta kevääseen

22.3.2014
Masentuminen huonosti menneestä tokokokeesta vaihtui nauruun jo onneksi seuraavana päivänä ja nyt olemme taas tuli hännän alla menossa kohti uusia pettymyksiä. Tokokokeita on siis katsottu jo ja näillä näkymin yritämme päästä uudestaan toukokuussa kokeeseen. Olen toki paljon pohtinut viime viikonloppuista ja kysynyt itseltäni, että miksi se meni niin kuin se meni. Ja minulla ei ole vieläkään mitään hajua siitä, mitä tapahtui.

Tässä kuluneen hieman vajaan parin viikon aikana sää on vaihdellut todella paljon. Nämä kaikki kuvat ovat todellakin hieman vajaan kahden viikon aikana kuvattuja. Ensin meillä oli kevät, kaikki metsäpolutkin olivat sulia ja sitten tuli takatalvi, joka nyt näyttäisi jälleen olevan poistumaan päin.

 







Vihdoinkin!

21.3.2014
Oton siirto FI-rekisteriin EJ-rekisteristä on onnistunut.


16.3. tokokoe, Riihimäki

16.3.2014

Ensimmäinen tokokokeemme ei mennyt ihan niin kuin piti. Ei sinne päinkään. Siihen olin toki varautunut, ettei se yhtä hyvin varmasti mene, kuin kotona tehdyissä treeneissämme, mutta tällaista en ikinä olisi osannut odottaa. Olin vielä ollut melko varma kokeen suhteen, kun treenit ovat menneet viime aikoina putkeen ja Santtu on tehnyt innokkaasti ja oikein.

Ihmettelen suuresti, että saimme edes tuloksen, sillä useampi liike kyllä olisi pitänyt mennä nollille kuin lopulta menikään. Ihan rehellisesti odotinkin nollaa kaikista muista liikkeistä kuin luoksepäästävyydestä, paikkamakuusta ja liikkeestä maahanmenosta. Se oli oikeasti niin surkuhupaisaa, etten tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Molempia kyllä kokeilin.

En edes tiedä, että mistä pitäisi aloittaa. Seuruustako, jossa koira oli viisi metriä takana ja jäi haistelemaan mattoa viideksi minuutiksi? Vai kenties jokaisen liikkeen alussa tehdystä haahuilukierroksesta? Ihan rehellisesti sanottuna se vaikutti siltä, että olemme täysin väärässä paikassa. Se oli vain järkyttävää ja minua hävettää niin suunnattomasti.

109p/ALO3
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen kytkettynä 7 - Ihan kamalaa. Koira oli ihan ulapalla ja nenä koko ajan matossa kiinni.
Seuraaminen taluttimetta 0 - Ei kommentoitavaa. Lähti hyvin matkaan mukaan, mutta juoksupätkän koittaessa nenä maahan ja siinä sitten käskyjä toistelin varmaan kaksikymmentä, eikä mitään reaktiota.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 - Haahuilukierros sanottuani "valmis" ja vino.
Luoksetulo 6 - Olisi pitänyt mennä nollille. Jättäessäni koiraa odottamaan, meni se maahan ja korjasin sitä useilla käskyillä. Tuli luokse myös kaikkea muuta kuin sivulle.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 - Nätti maahanmeno.
Estehyppy 7 - Varasti, kolautti.
Kokonaisvaikutus 7

Agilityepikset, Siuntion Koirakerho

9.3.2014

Tänään kävimme Santun kanssa epävirallisissa agilitykilpailuissa Lohjalla, kuten olin alustavasti suunnitellut. Arvoin vielä edeltävänäkin päivänä mielessäni supermölliluokan ja mölliluokan välillä, mutta päätin, että menemme supermölleihin, koska mölleissä luultavasti olisi jotain hidastavaa kiemurtelua. Ihan oikea valinta tuli kyllä tehtyä, vaikka kontaktiesteitä Santtu olisikin suorastaan rakastanut. Videolta kuitenkin näkee, että kaikenlainen omistajan tahmatassuilu on sille myrkkyä. Parhaiten Santtu etenee juostessaan minun perässäni.

Tuolla nurkassa Santtu katosi molemmilla radoilla haistelemaan pituusesteen osia. Toisaalta ensimmäisen radan jälkeen minun olisi pitänyt tiedostaa tämä paikka ja selkeämmin käskyttää koira matkaan mukaan, eikä suorastaan ohjata sitä haahuilemaan sinne. Video on toiselta radaltamme, josta virheellisesti? merkittiin hylkäys. Ainakaan kenenkään mielestä tuomari ei ollut näyttänyt hylkyä meille, enkä minäkään keksi, että mistä se olisi tullut. Kävin tuomariltakin kysymässä, mutta valitettavasti hän ei muistanut meitä enää siinä vaiheessa. Eipä tuolla kyllä ole niin väliä, sillä olen todella tyytyväinen koiraan.

Nyt odottelemme vielä Ottoa kotiutuvaksi näyttelyreissultaan illalla. Tulokset ovat toki jo selvillä - Otto sai tänään pelkän ERI:n ilman SA:ta, eli emme odota valitettavasti muotovaliota kotiutuvaksi.


Hihnakävelyn abc uusiksi

7.3.2014

Viime viikolla päätin lähteä kokeilemaan Santun kanssa uutta tapaa tallustella hihnan päässä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen laiskistunut, enkä jaksa vaatia ja vahtia koko lenkin ajan tasan tarkkaan jalan vierellä kävelyä. Niinpä tarkoituksenani olikin yrittää löysätä omaa nutturaani ja sallia edellä käveleminen löysällä hihnalla. Aiemmissa mielikuvissani tästä ei ole ollut kovin pitkä matka vauhkona kiskovaan koiraan, joten tämä luonnollisesti hirvitti minua hieman. Alku on kuitenkin ihan lupaava ollut. Santtu kävelee nätisti edellä ja vahtii sielläkin minun vauhtiani muuttaen omaa etenemistään sen mukaan. 

Koiraohitusten ajaksi Santtu on varsin nätisti tullut käskyllä vierelle ja pysynyt siinä hihna löysällä. Välillä se lähtee "karkuun", mutta napakan "täällä"-sanan toistaminen on palauttanut sen vierelle. Aiemminhan meillä on ollut ongelmana se, että Santtu ohittaa toiset koirakot kaikkea muuta kuin hihna löysällä ja käskyt kaikuvat kuuroille korville. Toivottavasti asia pysyisi siis myös tällä paremmalla mallilla. Ihmiset Santtu saa ohittaa käskyttä, koska se ei oikeastaan noteeraa niitä mitenkään, eikä ole pelkoa, että se hypähtäisi ihmisen luokse. Tähän samaan pisteeseen toivoisin meidän pääsevän vielä joskus muiden koirakoidenkin kohdalla, mutta en laske sille liiallista painoarvoa, kun muita koiria näemme ehkä kerran viikossa. 


Keskiviikkona kävimme poikien kanssa hallilla treenaamassa. Sinne tulee tehtyä mukavasti aina alkulämmittelyt, kun hölkäten matkaa tulee noin 20 minuuttia. Santun kanssa katsoimme hallilla hieman tokokuvioita. Aluksi se tekikin noin viiden minuutin paikkamakuun, kun Otto harjoitteli sillä välin sivulle tuloa namilla ohjattuna. Tämän harjoittelun jälkeen singahtelimme Oton kanssa vielä ympäri hallia ja se sai juosta muutaman suoran putken ja tehdä muutakin häiriötä Santulle. Santtu teki lisäksi yhden seuruupätkän ja molemmat jättävät. Seuruu oli tällä kerralla taas ihan super - koira oli innokas ja teki mielellään, eikä laahustellut kuin joku laama eli kokeessa se on sitten varmasti toisin. En ole vielä päässyt sisälle tähän Santun sielunelämään motivoinnin suhteen ja sen into tekemiseen onkin vähän arvoitus minulle vielä. 

Agilitypuolella teimme ihan helppoja juttuja (ovathan nämä meidän tokoilutkin kyllä), mutta kuitenkin sellaisia, jotka vaativat vähän omaakin treeniä. Eli kontakteja, keppejä ohjureilla ja yksittäisenä esteenä rengasta. Santulle pitäisi renkaalle keksiä jokin viritelmä, ettei se pääsisi hyppäämään sivuista ja vahvistamaan väärää tapaa lisää. Aallahan meillä oli käytössä tavallisen esteen siivekkeet, koska Santtu kiersi takapäällään alas kontaktilta aina ja se toimi, joten pitäisi kokeilla renkaallakin varmaan samaa kikkaa. Kunhan pääsemme ulkokentälle treenaamaan taas, niin pitää alkaa kiinnittämään Santun kanssa erityistä huomiota renkaan harjoitteluun. 


Tänään teimme poikien kanssa reilun kolmen tunnin metsäretken ja jos nälkä ei olisi päässyt yllättämään, niin olisimme voineet vielä aivan hyvin tallustella metsässä tutkimassa paikkoja. Metsäautotiellä meitä tuli ensimmäistä kertaa tänään joku itse asiassa vastaankin, nimittäin sauvakävelijä! Eipä siinä mitään, Otto oli haistelemassa puskassa ja Santtu pysähtyi toljottamaan. Molemmat pojat tulivat kiltisti luokse ja odotimme, että sauvakävelijä menee ohitsemme ja pääsemme jatkamaan matkaa. Löysimme tänään monia uusia, kivoja paikkoja ja kuvia tuli otettua tuhottomasti liikaa, joten niitä näkyy luultavasti joskus tulevissakin postauksissa. 


 






Otto 2v

2.3.2014

 


Oton elämän suurin intressi ei ole poseeraaminen. Otto olisi mielummin riehunut, hyppinyt ja pomppinut kuin villikissa konsanaan. Tehnyt kaikkea sitä, mitä pienet mustat kääpiösnautseripojat tekevät. Viilettänyt horisonttiin ja takaisin täysiä, hukannut korvansa hajun kohdalla ja  syönyt hevosenlantaa. Onneksi pellon viereisellä hiekkatiellä käveli juuri joku, joka sai Oton huomion kiinnittymään siihen suuntaan.