Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Jumeja etsimässä

5.11.2013
Tänään kävimme Santun kanssa taas fysioterapeutilla, sillä epäilin sen olevan taas jumissa. Epäilyni lähtivät liikkeelle melko pian tämän päivän jälkeen, kun huomasin Santun taas ottavan metsässä askeleen tai kaksi askelta peitsiä silloin tällöin. En tiedä, miksen varannut heti silloin aikaa fysioterapeutille. Jos oikeasti mietitään motivointiongelmia, ne tuskin ilmenevät yhden yön aikana yhtäkkiä. Viime tiistaina minä siihen viimein oikeasti heräsin, kun hallilla Santtu tokoili innokkaana, mutta ei suorittanut yhtäkään estettä. Tunnen oloni kyllä todella tyhmäksi taas. Miksen tajunnut heti silloin lauantaina, kun jumiutumisen merkit olivat nähtävissä? 

Santtu ei ollut pahasti tällä kerralla jumissa, mutta alueena oli jälleen se sama lanneselkä. Oireiden perusteella fysioterapeutti oli kuvitellut, että Santun tilanne olisi paljon pahempi. Onkohan minulla herkkä koira? Selkään Santtu sai taas laserhoitoa ja kotiin saimme lisää harjoituksia tehtäväksi edellisten lisäksi. Treenipäivinä koiran selän päälle tulee myös laittaa vartiksi lämmitettävä kauratyyny. Toivottavasti selkä saataisiin tällä nyt pysymään kunnossa! Myös syviä lihaksia olisi tarkoitus koittaa vahvistaa, sillä fysioterapeutti ajatteli osan johtuvan niistä.

Olen toki pohtinut ja pähkäillyt syytä selän jumin syntymiselle ja katsottuani oletetun jumiutumispäivän ratapiirrosta ajattelen, että aiheuttajana voisi olla kepit. Muita tuona perjantaina radalla olleita esteitä Santtu nimittäin on mennyt jumittomalla kaudellakin. Minusta vain on hassua, että Otto on harrastanut suunnilleen yhtä kauan Santun kanssa, eikä sillä ole ollut vielä kertaakaan ainakaan sellaisia jumeja, jotka olisi huomattu. Ovathan ne toki erilaisia koiria erilaisilla rakenteilla ja liikkumistavoilla, mutta kuitenkin. 


4 kommenttia:

  1. Olisko sulla mahdollisuus viedä Santtu joskus myös osteopaatin käsiteltäväksi? Tenholla jumii myös alaselkä toistuvasti, vaikka me ei näennäisesti muuta harrastetakaan kuin lenkkeilyä. Viime vuoden Messarin aikaan käytin sen Helsingissä Carita Reijosella ja hän löysi selkärangasta vääntyneen nikaman, jota epäili syyksi toistuviin jumeihin. Reijosta voin kyllä suositella, todella nätisti käsitteli koiraa, Tenho oli jo ensimmäisen 5min jälkeen kuin vahaa hänen käsissään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti täältä Uudeltamaalta sellainenkin löytyisi, kun hevosenkin kanssa sellaista tuli käytettyä. Selkärangassahan ainakaan Santulla ei mitään vikaa pitäisi olla, kun se kuvattiin täysin puhtaaksi. Kun syy-seuraus-suhde vaikuttaa noinkin selkeältä, en koe ainakaan toistaiseksi tarvetta lähteä asiaa enempää selvittelemään. Toki jos jumiutuminen agilitystä jatkuu jatkossakin näin tiheään, tulen varmasti miettimään, että onko se Santulle sitten sopiva harrastus alkuunsakaan.

      Poista
  2. Tekstiesi perusteella huolehdit koiristasi hyvin, mukavaa luettavaa :)

    VastaaPoista