Hämeenlinna KR

Nyt on viimeiset näyttelykarkelot tälle vuodelle koettuina. Lähtöhän ei ollut täysin varma vielä edeltävänä päivänäkään, kun parhaimmassa mahdollisessa tilanteessakin valkoiset kääpiösnautserit alkoivat niin myöhään, että äidilläni oli armoton kiire jo toisaalle. Itsekin onnistuin perjantain viettämään jonkinlaisessa lyhyessä nuhatauhdissa ja kuulostin lähinnä raakkuvalta varikselta unohtamatta jatkuvaa aivastelua, tykytystä rinnassa ja heikotusta. Melkein litran teen kittaaminen illalla kuitenkin auttoi ja lauantaina olin lievää kurkkukipua lukuun ottamatta kunnossa.

Lähdimme eilen aamulla kohti Hämeenlinnaa tiedostaen samalla, että jos kehät ovat kamalasti  ideaalitilanteesta myöhässä, niin joudumme lähtemään ennen Santun arvostelua. Todella tiukille aikataulumme menikin, joten kasasimme kimpsut ja kampsut kasaan jo paniikissa ennen kehää. Kehään kuitenkin ehdimme juuri ja juuri. Nuorten luokkaan oli ilmoitettu Santun lisäksi Aurassakin ollut uros, joka sai siellä ERIn.

Kehässä olin jo suhteellisen järjissäni kolmansissa näyttelyissämme. Ehkä se oli kiire, joka teki sen, etten edes pahemmin jännittänyt. Kehässä Santtu meni ihan ok ja tapansa mukaisesti yritti rynnistää itse pöydälle. Kehäsihteerikin naureskeli, kun koiralla oli niin hirveä hinku pöydälle. Tuomarina Hämeenlinnassa oli Anna Rogowska, Puola. Santtu sai tällä kerralla EH:n, johon olen todella tyytyväinen.

Myös toiselle nuorten urosten luokassa olleelle napsahti EH, joka tietenkin tarkoitti sitä, ettei ensimmäinen sijoitus luokassa automaattisesti ollutkaan tällä toisella uroksella. Tiedostaen kuitenkin Santun korvat ajattelin automaattisesti, että Santtu tulee toiseksi. Yllätyin kuitenkin suuresti, kun tuomari sijoittikin Santun ensimmäiseksi!

NUO-EH NUK1

Arvostelu: "Big dog with good male head. Scissor bite. Incorrect carried ears. Too short neck. Good back. Good developed forechest. Good angulation in front & back. Good coat. " Paperissa oli lisäksi mitaksi laitettu 34cm.

Hulinointia siellä täällä ja punkkimurheita

Jostain kummallisesta syystä kamera on viime päivinä kulkenut matkassani vasta illan hämärtyessä yhdentoista aikoihin.  Hassua sinänsä, että talvisin valitan hämäryyttä ja pimeyttä, mutta kesällä minun on ilmeisesti tieten tahtoen etsittävä sitä. 

Mutta palataan vielä reilun viikon takaiseen. Juhannusta edeltävä viikko kului osaltani pitkälti koiranhoitopuuhissa kummitätini luona. Mukanani minulla oli Santtu, kuten aiemmallakin kerralla helmikuussa. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin tälläkin kerralla ja jotenkin tuolla reissulla havahduin, kuinka mutkaton koira Santtu lopulta onkaan jo arjessa. Ainoat mutkat tulevat matkaan siinä vaiheessa, kun vastaan tulee toinen koira, eikä Santtu silloinkaan rähjää tai hauku, vaikka intoileekin turhia parin sekunnin ajan. En oikeastaan ymmärrä, miksi olen laittanut sille niin suuren painoarvon, kun emme kotona näe koiria lenkillä välttämättä viikottainkaan, eikä se oikeastaan tee arjesta hankalaa. Toki haluan saada nuokin tilanteet vielä sujumaan niin, ettei koira herpaannu pariksikaan sekunniksi, vaan säilyttää korvansa koko ajan, mutta ei se oikeasti taida olla niin suuri ongelma, kuin olen kuvitellut sen olevan. 

Santtu kyllä nautti reissusta todella paljon, kun se sai temmeltää aina pihalla, kun minäkin olin siellä, eikä joutunut lenkkien välissä oleskelemaan koko aikaa sisällä, kuten kerrostalossa joutuu. Ihan suretti palata kotiin, kun ulkona ei voi olla "muuten vain". Toisaalta Santtu kyllä kaipasi melkein viikon jälkeen selkeästi myös painikaveria, jota se ei tuolla saanut. 

 

 

Punkkeihinkin valitettavasti pääsimme tutustumaan hoitopaikassa vietetyn viikon aikana. Kymmenen kilometriä muuttaa ilmeisesti paljon, mitä tulee punkkikantoihin. Tuolla ollessamme Santusta sai pahimmillaan poistaa lähemmäs kymmenenkin punkkia lenkin jälkeen ja niinhän siinä sitten kävi, että huolellisesta syynäämisestä huolimatta Santtuun pääsi kaksi kiinnittymäänkin. Tämähän nyt on vielä normaalia, mutta pieni valkoinen totisesti aiheutti huolta, kun yön jälkeen sillä oli miltei nyrkin kokoinen pahkura kaulassa.

Tämä patti onneksi laski muutamassa päivässä, mutta ilmeisesti Santtu on punkeille tavallista herkempi, sillä tänään löysin siltä luultavasti eilen (meillä oli agilityn alkeiskurssin ensimmäinen kerta ja sielläkin poistelin vaikka kuinka monia punkkeja koirasta vilisemästä) huomaamatta jääneen punkin kiinnittyneenä parran seasta ja siihenkin oli ihan huomattava patti noussut.

Eläinlääkärin mukaan syytä huoleen ei kuitenkaan ole, jos tämäkin patti lähtee laskemaan muutamassa päivässä. Koirille ei kuulemma ole mitään sellaista valmistetta, joka noihin auttaisi. Eläinlääkärin neuvon mukaan iskinkin Santulle nyt myrkyt niskaan, jos nämä vähäisetkin punkit jäisivät kiinnittymättä ja sitä kautta pahkuroita ei tulisi lisää.

 

Maanantaina, eli eilen, meillä tosiaan oli agilityn alkeiskurssin ensimmäinen kerta. Kurssin alussa piti vielä olla jonkinlainen hallittavuustesti, jota olin jännittänyt kovin, mutta se osoittautui todella helpoksi, eikä varsinaiseksi testiksi ollenkaan. "Testissä" katsottiin ensin, että miten koira antaa vieraan ihmisen koskea itseensä. Tämän jälkeen pujottelimme muiden koirakoiden ympärillä kontaktissa ja Santtu kyllä suoriutui tästä hyvin ja kehuttiinpa sitä kuulemma kentän laidallakin. Tämän jälkeen vielä jätettiin koira odottamaan muutamaksi sekunniksi paikalleen ja itsekin poistuttiin vain parin metrin päähän. Olemme nyt kotona harjoitelleet lähes päivittäin paikkamakuuta kahden minuutin ajan kahdenkymmenen metrin etäisyydellä, joten tuossakaan ei ollut mitään epäselvyyttä. Ihan turhaan olin siis jännittänyt testiä.

Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme hieman putkea ja koiran eteen lähettämistä namilautasen avulla. Putki oli aluksi huuurjan jännittävä Santun mielestä ja ensimmäisellä kerralla jouduinkin kutsumaan sitä kahdesti, ennen kuin se uskaltautui tulemaan putkesta. Santusta oikein huomasi, kuinka se yritti lähteä kiinni pitävältä henkilöltä ensin putken ohitse luokseni, jotta se "voisi" totella kutsusanaa heti. Toisella kerralla Santtu oli jo rahtusen rohkeampi ja tuli yhden kutsusanan kanssa läpi, vaikkakin vielä hieman epäröiden. Tämän jälkeen pari kertaa olivatkin jo todella hyviä ja Santtu oli jo lähdössä putkeen, ennen kuin ehdin sanomaan mitään ja sain jo liittää siihen oman sanansa. Eteen lähettämisenkin Santtu tajusi parin toiston jälkeen ja saimme myös kotiläksyksi sen harjoittelua.

Yöhiipparit liikkeellä

16.6.2013 Ryhmänäyttely, Aura

tuomarina Petra Junehall, Ruotsi

NUO-H

arvostelu:"Erittäin suuri, hyvät mittasuhteet. Maskuliininen hieman karkea kallo, hyvä...?, poskia, erittäin lentävät korvat pilaavat ilmeen, tiukka purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Kulmaukset sopivat luustoon. Hyvä rintakehä, liikkuu hyvin takaa, hieman leveästi edestä, melko hyvä karva ja väri. Hyvä luonne"

Tällainen arvostelu siis tällä kerralla tuli Santun kanssa. Nyt meillä onkin enää Hämeenlinnan KR-näyttely luvassa ja sitten on kaikki tämän vuoden näyttelyt meidän osaltamme käytyinä. Toisaalta harmittaa, että ilmoitin Santun vain kolmiin näyttelyihin, mutta ehtiihän sitä kyllä ensi vuonnakin käymään, jos vielä kiinnostaa.

kuvia ei valitettavasti sateen vuoksi otettu, joten kuvituksena toimii keväällä hiekkakuopilla otettu kuva. 

Viime päivityksestä tuntuu kuluneen pieni ikuisuus, sillä +30 asteen lämpötilat eivät houkutelleet kamalasti kiikuttamaan kameraa mukana. Pidemmät lenkitkin jäivät helteillä iltaan/yöhön, kun päivisin koirat kaivautuivat lyhyilläkin lenkeillä kasvillisuuden sekaan ojien pohjille makoilemaan. Nyt onneksi helteet näyttävät  helpottaneen, joten pystyn taas pitämään kiinni tavallisista aikatauluistamme. 

Mitään ihmeellistä tässä välissä ei ole tapahtunut viimeistä arkitottelevaisuuskertaa lukuun ottamatta. Silloinkin lämpötilat lähentelivät kolmeäkymmentä, joten molemmista koirista oli vähän vire poissa. Santtu työskenteli kuitenkin koko ajan todella hyvin, vaikka lopussa alkoikin näkymään väsymystä ja sen myötä menokin muuttui hieman vähemmän innokkaaksi. Todella tyytyväinen kuitenkin olen, että uskaltauduin kyseiselle kurssille lähtemään ja kokonaisuudessaan Santtu yllätti toimivuudellaan minut täysin.

Ensi viikonloppuna meillä onkin luvassa taas näyttelyt, tällä kerralla Aurassa. Sen jälkeen meillä on Santun kanssa hieman tavallisesta poikkeavaa aikaa luvassa, kun menemme kummitädilleni asustamaan hetkeksi ja hoitamaan hänen espanjanvesikoiraansa. Alkuvuodesta ainakin nämä kaksi tulivat ihan hyvin juttuun, vaikka eivät oikein ymmärtäneetkään toisiaan, joten toivottavasti tälläkin kerralla kaikki sujuu yhtä hyvin. 

 

Taitaa tuossa olla kääpiösnautserin lisäksi jotain hyppyrottaakin. :D 

2.6.2013 match show, Vantaa

Käväisimme Santun kanssa taas "vaihteeksi" mätsäröimässä, tällä kertaa Vantaalla. Parikehässä parinamme oli musta-hopea kääpiösnautseri ja tuomari pohtikin tavallista tarkemmin näiden kahden välillä, kumpi saa punaisen ja kumpi sinisen nauhan. Meille kuitenkin tuli sitten sininen nauha ja sijoituimme vielä sinisten kehässä neljänsiksi. En tosiaan tiedä, mitä tässä on tapahtunut, kun yhtäkkiä Santtu on sijoittunut kolmissa  peräkkäisissä mätsäreissä ja tätä ennen kävimme vaikka kuinka monet sijoittumatta. 

Saimme mätsäristä pienen arvostelunkin, jossa lukee seuraavaa:"hyväluustoinen uros, tiivis turkki, oikea purenta, liikkuu tasapainoisesti, takaa ahtaasti, edestä leveästi, esiintyy erinomaisesti". Santusta oli kyllä kuuman päivän johdosta kokonaan puhti poissa ja sen huomasi, vaikka esiintyikin siitä huolimatta hyvin. 

Kulunutta viikkoa

Tylsä arkitottelevaisuuspostaus taas luvassa, viime viikon arkitottelevaisuuskerrasta en kirjoitellutkaan. Edeltävän viikon kerrasta mainittakoon, että se oli ihan kamalaa - koko tunnin ajan satoi, eikä mitenkään tihuttamalla, vaan ihan kunnolla. Molemmat koirat vain tärisivät kylmästä ja keskittyminen taisikin mennä siihen. Vaikka Santtu periaatteessa tekikin kaiken, mitä siltä pyysin, oli se ärsyttävän hidas ja siitä näki, ettei se mitään tehnyt kovin mielellään.

Tämän viikon keskiviikkona kuitenkin siis lähdimme mukavan auringonpaisteen saattelemana jälleen harjoittelemaan arjen taitoja. Alkutunnista pujottelimme yksitellen muiden koirakoiden ympärillä ja teimme myös seuruuta siinä. Alun pienen kangertelun jälkeen tämä sujui todella hyvin. Tämän jälkeen taisimme tehdä luoksetulon niin, että koiran tuli tulla luokse "kujan" läpi, joka koostui muista koirakoista ja muista houkutteista. Ennen luoksetuloa kuljimme kujan lävitse niin, ettei koira saanut keskittyä muihin ollenkaan. Tämä sujui meiltä hyvin, eikä Santtu epäröinyt ollenkaan.

Teimme myös tehtäväruudukkoa, jossa oli makaaminen, istuminen ja seisominen. Eipä näissä mitään ongelmaa ollut ja tämän jälkeen vielä kävimme lävitse yksitellen, mitä halusimme. Harjoittelimme Santun kanssa sitä, että joku lähestyy ja koira pysyy vierelläni istumassa. Tämä menikin hyvin, eikä Santtu syöksähtänyt kertaakaan lähestyjän tai ympärillä liikkujan luokse. Kurssin vetäjä laittoi vielä meidät tulemaan lyhennetyn version alokasluokan seuraamisesta. Otimme myös pari luoksetuloa ja ainakin näillä kerroilla Santtu tuli istumaan riittävän lähelle, eli edistystä on tapahtunut. Lienee sanomattakin selvää, että tällä kerralla meni jälleen hyvin, eikä edeltävän kerran hitaudesta ollut tietoakaan. Voisimme kuulemma syksyllä olla jo valmiita kilpailuihin, enkä ollut ollenkaan ajatellut edes moista. Tosin kyllähän työtä vielä on tehtävänä, mutta kuitenkin oli jälleen kiva saada jotain tuollaista palautetta.

Ainiin ja pääsimme Santun kanssa agilityn alkeiskurssille, joka alkaa 24.6.!:) Tosin kurssin ensimmäisellä kerralla on vielä hallittavuus/yhteistyötesti, mutta uskoisin meidän kuitenkin näiden arkitottelevaisuuskurssin kertojen perusteella läpäisevän sen.

Alla vielä pari kuvaa Otosta tämän päiväiseltä uimareissulta, joka oli molempien poikien ensimmäinen. Sinihän ei vedestä tykkää (lievästi sanottuna), mutta tuli sekin kastelemaan tassunsa. Santtukaan ei vedestä näyttänyt erityisemmin pitävän, vaan sen sai maaniteltua sen mahaan asti veteen. Otto kuitenkin polskuttelikin hieman, joten ehkä siitä vielä voisi kehkeytyä kunnon vesipeto.