Blogi Velmu Rölli Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri
27.11.2012






11. Vielä muorikin jaksaa!

22.11.2012
Vaihdoin tänään blogiin ulkoasun, joskin tämä tulee vielä muuttumaan jonkin verran. Sinistä ainakin olisi tarkoitus saada pääkuva otsikkoon, mutta tällä hetkellä koneelta ei löytynyt sopivaa. Myös Santun pääkuva olisi tarkoitus vaihtaa johonkin edustavampaan, mutta siitäkään ei löytynyt oikein sopivaa. Tämänkään ulkoasun lopputulokseen en kuitenkaan ole tyytyväinen, joten kauaa tämä tuskin täällä on, vaikka muutokset saisinkin tehtyä.

Tämän postauksen kuvat Sinistä ovat viime viikolta, kun kerrankin tuli sitäkin kuvattua. Muorilla on vain kovin valikoiva kuulo, joten tästä johtuen aika harvoin sen kanssa pääsemme metsässä kulkemaan. 





10. Onni on omistaa koira, joka löytää aina tien takaisin

21.11.2012
Kuvat ovat viime viikolta, kun lähdimme katsastamaan Santun kanssa uutta lenkkeilyreittiä, jonka oli tarkoitus koostua lähinnä metsä- ja hiekkateistä. Lähdin kuitenkin jälleen kerran soveltamaan omiani ja päädyimme kunnon ryteikköön seikkailemaan. Ja Santtuhan se lopulta meidät suunnisti kotiin sieltä. Kuvat on kuvattu alkumatkasta, kun reittisuunnitelmani vielä piti. 

Muitakin kuvia viime viikolta on varmasti tulossa, sillä meillä ei perjantain jälkeen ole ollut netti toiminnassa, joten en ole niitä saanut laitettua. 





9. Haaste

Sain haasteen Koda the Pallokala-blogista, kiitos! Jätän taas itse laittamatta haasteen eteenpäin, koska en keksi kysymyksiä, enkä seuraa kovin montaa koirablogia. 

1. Miten valitsit koirasi?
Santtu oli kahden mieluisimman joukossa pentueesta ja kun toinen näistä oli varattu, oli valinta helppo. 

2. Kuinka usein harjaat/trimmaat koirasi?
Harjaan Santun yleensä joka päivä. Poikkeuksena märät kelit, jolloin suosiolla pesen tassukarvat parin päivän välein ja lotraan hoitoaineella ennen harjausta. Kynnet leikkaan, kun näyttää olevan tarve. 

3. Luettele koirasi/koiriesi 3 huonoa puolta.
Hmm... En oikeasti keksi mitään. 

4. Mitä käskyjä koirasi osaa? Mitkä ovat mielestäsi 2 hauskinta? Selitä ne.
Santtu osaa ihan peruskäskyjä: istu, maahan, odota, seuraa, seiso, jne. Mitään hauskaa emme toistaiseksi ole opetelleet.

5. Kerro koirahistoriasi.
Ollessani ihan pieni, meillä oli ?sekarotuinen? koira Muru. Murusta en kuitenkaan edes muista mitään, joten sitä ei oikein voi laskea. Koirahistoriani onkin nähtävillä tästä blogista - Sini on ollut meillä siitä lähtien, kun olin ensimmäisellä luokalla ja se on ensimmäinen koira, jonka hoitoon olen osallistunut. 

6. Mitä ruokaa koirasi syö? Kuinka paljon ja kuinka usein?
Santtu syö Bozita Roburia 1,5dl-2dl kahdesti päivässä. 

7. Paras piirre koirassasi/koirissasi?
Luonne! 

8. Käytkö jossain kisoissa koirasi kanssa? Jos käyt niin missä ja kuinka usein? Oletteko sijoittuneet?
En käy. 

9. Kerro päivän kulku koirasi/koiriesi silmin.
Santun silmin: Aamulla herättyäni olin jo suuntaamassa keittiöön, kun omistajani kutsui minua ulko-ovelta unenpöpperöisenä. Lähdimme käymään ulkona ja minulle oli taas suuri ihmetyksen aihe, kun en saanutkaan kulkea vapaana, kuten eilen illalla. Kun tulimme sisälle, otin pienen painierän Orson kanssa ja olen aivan varma, että Eerika huokaisi ja pyöräytti silmiään. Sitten olikin jo aika suunnata keittiöön syömään! 

Ruuan jälkeen kävin lyhyellä hihnalenkillä ja iltapäivällä suuntasimme vihdoinkin metsään! Pääsin jopa ihkauusiin maisemiin kulkemaan. Tosin omistajani eksyi jälleen, vaikka minä olin sitä mieltä alunperinkin, että meidän piti valita risteyksestä se toinen metsätie, eikä sitä, jolle me lähdimme. Ja hänellä sentään oli karttaohjelma kännykästä auki. En todellakaan ole talon ainut blondi... Kun palasimme kotiin, otin taas painimatsia Oton kanssa. Kohta olen lähdössä vielä iltalenkille ja sitten iltapalalle. Iltapalan jälkeen käymme vielä myöhään lenkin ja pääsen taas riehumaan Oton kanssa.

8.

15.11.2012



Ja vippulat vinkuen karkuun!



7. Hörökorvan kanssa maailmaa katsastamassa

11.11.2012
Nyt on ensimmäiset mätsärit koettuina - sekä esittäjän, että koiran osalta. Ei todellakaan ole ehkä paras mahdollinen yhdistelmä, kun liitetään yhteen kokematon esittäjä, joka ei ikinä ole ollut edes katsomassa koirien mätsäreitä tai näyttelyitä ja kokematon koira, jolla on ollut kotona käytöksen aakkoset hieman hakusessa. Mitkään kauhukuvani eivät kuitenkaan toteutuneet ja Santtu yllätti käytöksellään todella positiivisesti, joten olla vain tyytyväinen päivään, vaikka mitään menestystä ei tullutkaan.

Mätsäripaikalle saavuimme todella ajoissa, sillä edes ilmoittautuminen ei ollut vielä alkanut. Laittelin autossa Santtua sitten huolellisesti edustavaan kuosiin, mutta kuten ao. kuvasta voidaan todeta, ei se oikein vesisateella kannattanut. Ilmoittautumiseen päätin ottaa Santun mukaan jo hieman ihmettelemään paikkaa, jotta saisin itse nähdä samalla, millä mielellä se oli liikkeellä. Santtu malttoikin kuunnella toisista koirista huolimatta minua todella hyvin, eikä ongelmia oikeastaan ollut koiran keskittymiskyvyssä missään vaiheessa päivää pahemmin. Superhieno Santtu! 

Kehässäkin Santtu käyttäytyi kyllä hyvin, mitä nyt kyllä ravatessa katseli hieman minne milloinkin, kun muualla tapahtui jännittäviä asioita. Olimme paristamme huonompi, eli saimme sinisen nauhan. Sinisten kehästäkään ei sitten tullut mitään menestystä, mutta ainakin olemme kokemuksen rikkaampia kumpikin. 
En oikeastaan tiedä, miten käppänän kuuluisi ravata, mutta on se ainakin söpö, jos ei muuta:-D 

6. Pienen valkoisen aamulenkki

10.11.2012
Tänään oli tarkoitus hieman kirjoittaakin kuvien lisäksi, mutta jännitys huomisesta on jo niin kova, että ajatukset eivät oikein kulje. Täytyy kuitenkin kehaista Santtua, sillä se on ollut tänään pitkästä aikaa todella hyvä ohitustilanteissa. En muista milloin viimeksi olen saanut sen ohittamaan seuraa-käskyn alla. Tosin tänäänkin tuli helpompia juttuja vastaan, eli vain ihmisiä (kävellen & pyöräillen). Toisten koirien kanssa en odota vielä ihan tällaista onnistumista, mutta eiköhän sekin ala hiljalleen taas sujumaan.  




5. Haaste

9.11.2012
Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.


Sain tämän haasteen Nathilta, kiitos! (Itse en haasta ketään, sillä en oikein seuraa koirablogeja)

1. Millä perusteella valitsit koirasi, mikäli sinulla oli mahdollisuus valita?
Santtu oli selkeästi eniten lähdössä mukaamme ja päätös taidettiin lyödä lukkoon viimeistään siinä vaiheessa, kun koira nukahti juuri ennen lähtöämme jaloillemme. En tiedä, onko ollut vain hyvää tuuria, mutta Santtu on kyllä ollut juuri sellainen kuin ajattelinkin, vaikka nyt tuntuukin hieman toivottomalta sen kanssa. 

2. Entä koirasi kasvattajan?
En tiedä, valitsimmeko kasvattajaa sen erityisemmin, jotenkin se vain oli selkeää, että kääpiösnautseri tulee sieltä, vaikka olinkin tutkaillut kaikki löytämäni kasvattajat lävitse ja sieltä joitakin mahdollisia valinnut. Toki kasvattaja oli äidilleni entuudestaan tuttu, tulihan Sinikin aikoinaan sitä kautta meille, mutta se vain jotenkin "kliksahti" kohdalleen.

Vaikka toisesta koirasta olin jo pidempään höpissyt, syntyi varsinainen päätös toisen koiran ottamisesta ehkä rahtusen turhan nopeasti, kun kasvattajalla sattui olemaan pentueesta vielä pentuja vapaana sillä hetkellä. Vaikka väri ei varsinainen valintakriteeri ollutkaan koirassa, sattui pentue olemaan vielä väriltään se "ykköstoiveeni" eli valkoinen ja päätimme sitten lähteä koiria katsomaan. Tuloshan on se, että jouluaattoa edeltävänä päivänä Santtu kotiutui ja sille sitten otettiin vielä keväällä kaveriksi Otto.

3. Kuvaile tyypillistä päivääsi koirasi kanssa.
Aamulla lyhyt pissatuslenkki ennen aamuruokintaa, jonka jälkeen aamuruokinta. Aamuruokinnan jälkeen lyhyt metsälenkki (n. 30min). Iltapäivästä tai alkuillasta pidempi metsälenkki (1-2h). Illalla olen yleensä käynyt vielä puolen tunnin metsälenkin. Illan aikana hoidan myös Santun ja saatamme harjoitella jotakin, mitä kulloinkin on harjoittelun alla. Illalla on vielä iltaruokinta, jonka jälkeen käytän kaikki koirat ulkona katuvalojen sammuttua.

4. Tunnetko löytäneesi oman rotusi vai vieläkö etsintä jatkuu - miksi ja mitä kautta siihen päädyit?
Kyllä tämä tuntuu oikealta rodulta, vaikken kauheasti muita ole edes ajatellut. Mutta miksipä sitä muita miettimäänkään, jos rotu jo valmiiksi miellyttää ja tuntuu sopivalta.

5. Rajoittaako koirasi jollain tavalla elämääsi?
Ei

6. Onko koiraharrastuksessa jotain (ajatusmaailmaa, uskomusta, stereotypiaa, käytäntöä....) jonka haluaisit muuttaa?
En ole miettinyt asiaa. 

7. Oletko huomannut yhtäläisyyksiä itsesi ja muiden samaa rotua harrastavien ihmisten välillä, ts. päätyykö tietyn rotuinen koira tietynlaisille ihmisille?
En ole tutustunut muihin rodun harrastajiin, joten en tähän osaa oikein mitään sanoa. Olisi kiva kyllä tutustua, kun tiedän täälläkin liikkuvan useampia käppäniä. 

8. Mitä mieltä olet roturisteytyksistä?
En ole miettinyt asiaa.

9. Jalostuksellisesta näkökulmasta pohdittuna, onko koirasi rodussa jotain pielessä?
En ole miettinyt asiaa. 

10. Miten kaikki sai alkunsa - onko innostus koiriin ollut aina olemassa vai syttynyt pikkuhiljaa?
Erityistä innostusta koiran kanssa tekemiseen ei ennen Santtua ole ollut, joten sanoisin, että innostukseni on syttynyt pikkuhiljaa. Toki varmasti olin hyvin innoissani, kun Sini meille tuli, mutta toki ekaluokkalaisen mielestä kaikki eläimet ovat niin ihania ja söpöjä, että voiko sitä muuta ollakaan? 

11. Koiramaisia tulevaisuudenhaaveita?
Santun kanssa haluaisin uskaltautua harrastamaan mahdollisimman monipuolisesti. Siinä se varmaan kiteytyy - meiltähän jäivät pentunäyttelytkin käymättä, kun en Santun kanssa uskaltanut lähteä ja toivoisin, ettei muiden mahdollisten harrastusten kanssa kävisi niin. Toiveissani on kuitenkin ollut jo useampia vuosia, että voisin aloittaa esimerkiksi agilityn, jota Sinin kanssa en ole siis voinut. Jäsenhakemus Luusereihin on täytetty tänään, joten toivottavasti sitä kautta kynnys lähteä harrastamaan koiran kanssa pienenisi.

4. Poijjat mehtässä

7.11.2012